Commodore Plus 4

"Kunnianhimoinen virheaskel kotitietokonemarkkinoilla"

1980-luvun henkilökohtaisten tietokoneiden historia on täynnä sekä uraauurtavia menestyksiä että merkittäviä virhearvioita. Yksi mielenkiintoisimmista tapauksista tässä suhteessa on Commodore +4, kone, jolla yritettiin kuroa umpeen kotikäyttöön ja yrityskäyttöön tarkoitettujen tietokoneiden välinen kuilu, mutta joka lopulta kamppaili pysyvän paikan löytämiseksi markkinoilla. Vaikka +4 muistetaan osana laajempaa Commodore 264 -sarjaa, se on itsessään merkittävä tuote, joka oli sekä kunnianhimoinen että puutteellisesti toteutettu. Commodore +4 esiteltiin virallisesti Chicagossa vuonna 1984 pidetyssä Summer Consumer Electronics Show (CES) -messuilla. Commodore ilmoitti sen olevan uuden 264-sarjan keskipiste, johon kuuluivat myös Commodore 16 ja Commodore 116. Nimi ”+4” viittasi suoraan yhteen sen tunnetuimmista myyntivaltteista: neljään sisäänrakennettuun yritysohjelmaan, jotka olivat tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, tietokanta ja yksinkertainen grafiikkaohjelma. Commodore näki tämän yhtenä keinona houkutella asiakkaita kotimarkkinoiden lisäksi myös pienyrityksistä. Laitteen julkaisun aikaan Commodore +4:n hinta oli noin 299 Yhdysvaltain dollaria, mikä oli selvästi alhaisempi kuin Apple IIe:n tai IBM PC Jr:n hinta, mutta korkeampi kuin suositun Commodore 64:n hinta, joka oli aggressiivisen hintakilpailun vuoksi alle 200 dollaria vuoden 1984 lopulla. Commodore toivoi voivansa sijoittaa +4:n keskivaiheille: edulliseksi laitteeksi verrattuna yrityskoneisiin, mutta tuottavuuspainotteisemmaksi kuin puhtaasti viihdekäyttöön suunnatut kotitietokoneet.

Kuitenkaan käytännössä Commodore +4 -mallille ei ollut paljon tilaa markkinoilla, koska Commodore 64 hallitsi jo kotitietokonemarkkinoita suurella ja nopeasti kasvavalla ohjelmistokirjastollaan. Apple II vakiinnutti asemansa koulutus- ja pienyritysympäristöissä. Sinclair ZX Spectrum tarjosi edullista kotiviihdettä etenkin Euroopassa. Amstrad CPC -sarja tarjosi edullisen all-in-one-mallin Euroopassa kasvavalla ohjelmistoekosysteemillä. Tällaisen kilpailun edessä +4 oli hankalassa asemassa. Lopuksi Commodore +4:ää ei tuotu ainakaan virallisesti Suomeen. Itse asiassa koko 264-sarja julkaistiin vain muutamissa Pohjoismaissa. Muillakin markkinoilla sen vastaanotto oli laimea. Suomalaiset käyttäjät, kuten muuallakin, suosivat enemmän Commodore 64:ää ja myöhemmin Amigaa, jolloin 264-sarja, mukaan lukien Commodore +4, jäi enemmän kuriositeetiksi kuin valtavirran menestykseksi.

Commodore +4 sisälsi useita ainutlaatuisia ominaisuuksia. Siinä oli neljä sovellusta sisäänrakennettuna (tekstinkäsittelyohjelma, taulukkolaskentaohjelma, tietokantaohjelma ja grafiikkaohjelma), joiden oli tarkoitus tarjota välitöntä hyötyä heti käyttövalmiina. Valitettavasti ne olivat ominaisuuksiltaan ja käytettävyydeltään puutteellisia ja ne eivät pystyneet kilpailemaan muiden alustojen ohjelmistojen kanssa. Laitteen prosessori oli MOS Technology 7501, joka oli vain 6502 -prosessin yksi versio. Tosin sen kellotaajuus oli 1,76 MHz, mikä tarjosi paremman suorituskyvyn kuin C64. Siinä oli parannettu BASIC (Commodore BASIC 3.5), joka tarjosi edistyneitä komentoja grafiikan ja äänen ohjelmointiin. Tämä helpotti jonkin verran laitteiston ominaisuuksien hyödyntämistä. Ääni oli ehkä Commodore +4:n suurin heikkous. C64:n kuuluisan SID-sirun sijaan +4 käytti yksinkertaista kaksikanavaista äänigeneraattoria, jota kritisoitiin laajalti riittämättömäksi pelaamiseen. Tämä tehtiin kustannustehokkuuden saavuttamiseksi valmistusprosessissa, koska Commodore halusi kilpailla erityisesti japanilaisten valmistajien kanssa. Heikosta suosiosta ja vaatimattomasta äänisirusta huolimatta +4 sai pienen pelikirjaston. Suurin osa peleistä oli C64:llä tai Spectrumilla jo olemassa olleiden pelien sovituksia. Alustan vakaimpia tukijoita olivat Kingsoft, Mastertronic ja Commodoren oma julkaisuyksikkö, mutta kaiken kaikkiaan +4:n ohjelmistovalikoima oli kilpailijoihinsa verrattuna suppea.

Tarkat myyntiluvut ovat kiistanalaisia, mutta arvioiden mukaan Commodore +4:ää myytiin maailmanlaajuisesti alle miljoona kappaletta, kun taas Commodore 64:ää myytiin joidenkin arvioiden mukaan 17-20 miljoonaa yksikköä. Vaikka +4 sai jonkin verran suosiota osassa Itä-Eurooppaa (erityisesti Unkarissa, jossa paikalliset kehittäjät ottivat sen käyttöön opetuksessa ja harrastuksissa), länsimarkkinoilla se pidettiin suurelta osin kaupallisena epäonnistumisena. Aikakauden arvostelut +4:stä olivat vaihtelevia tai negatiivisia. Lehdistössä kehuttiin sen edullista hintaa ja yleisesti todettiin, että sen BASIC oli aloittelijoille helpompi käyttää kuin vanhemman Commodore 64:n versio. Arviot korostivat kuitenkin myös sen ilmeisiä heikkouksia, kuten yhteensopimattomuutta Commodore 64:n kanssa. Se oli ehkä eniten kritisoitu puute. Yhteensopivuuden puuttuminen ohjelmistoissa ja lisälaitteissa tarkoitti sitä, että +4 aloitti lähes puhtaalta pöydältä ilman tukea. Arvostelijat huomauttivat toistuvasti SID-sirun heikentämisestä alkeelliseen kaksikanavaiseen ääneen. Myyntivalttina markkinoitu +4-toimisto-ohjelmisto sai moitteita liian heikkolaatuisena yrityskäyttöön soveltuvaksi. Lehdet kuvailivat konetta ”ratkaisuksi, joka etsii ongelmaa”, ja toimittajat spekuloivat, että se oli olemassa lähinnä siksi, että Commodoren uusi johto halusi etäisyyttä Jack Tramielin tuotevisiosta tämän lähdettyä.

Commodore +4 edusti rohkeaa mutta hieman onnetonta kokeilua kotitietokoneiden aikakaudella. Se esiteltiin vuonna 1984 Chicagon CES-messuilla, ja se oli tarkoitettu tuottavuuteen painottuneeksi mutta edulliseksi vaihtoehdoksi sekä yrityskoneille että peleihin keskittyneille kotitietokoneille. Sen sisäänrakennettu toimisto-ohjelmisto, värikäs grafiikka ja parannettu BASIC-kieli olivat merkittäviä innovaatioita, mutta ne jäivät varjoon C64-yhteensopivuuden puutteen, heikon äänilaitteiston ja riittämättömän ohjelmistokirjaston vuoksi. Sitä myytiin alle miljoona kappaletta ja se jäi nopeasti Commodore 64:n menestyksen ja Amigan nousun varjoon. Silti se on edelleen kiehtova laite puutteistaan huolimatta tai ehkä juuri siksi. Commodore +4 kuvaa sekä Commodoren kunnianhimoa hallita tietokonemarkkinoiden jokaista tasoa että riskejä, joita liittyy kuluttajien odotusten väärään arviointiin. Nykyään +4 muistetaan ennemmin epäonnistumisena saavuttaa menestystä kuin 1980-luvun mikrotietokoneiden nousukauden symbolina.