web analytics

pub

pub artikkelit näkyvät pub sivustolla, ne ovat valmiita postauksia jotka voi laittaa näkyviin ilove8bit.fi/pub sivulle

Tietokonekulttuurin perintö

kirjoittaja

Kotitietokoneiden kultainen aikakausi:
1980-luvun tietokonekulttuuri

1980-luku oli mullistava ajanjakso henkilökohtaisen tietotekniikan historiassa. Se oli kotitietokoneiden kulta-aikaa, joka muutti ihmisten ja koneiden välisen vuorovaikutuksen lopullisesti. Kauan ennen tyylikkäitä älypuhelimia tai nopeaa kuituinternet-yhteyttä 1980-luvun kotitietokoneiden aikakautta määritteli uuden ajan ihmetteleminen, luovuus ja innostus tutkimaan jotain uutta mitä ennen ei ole ollut. Tietokoneet olivat tulleet kotiin jokaisen hankittavaksiSe oli sitä aikaa, jolloin teini-ikäiset ohjelmoivat pelejä makuuhuoneissaan, lehdissä julkaistiin koodirivejä, jotka lukijat kirjoittivat käsin, ja tietokoneisiin ja niiden käytöön liittyvät digitaalinen kulttuuri oli vasta muotoutumassa.

Tämän orastavan tietokonekulttuurin ytimessä oli joukko ikonisia koneita, kuten Commodore, Atari, Sinclair, Amstrad, Amiga ja Apple II, jotka eivät ainoastaan demokratisoineet tietojenkäsittelyn saatavuutta, vaan myös auttoivat määrittelemään sukupolven kulttuuri-identiteettiä.

Commodore: Tasavallan tietokone

1980-luvun tietokonekulttuuriin ja kotitietokoneisiin kuuluu ehdottomasti aikansa halutuin ja ostetuin kotitietokone Commodore 64Vuonna 1982 julkaistusta Commodore 64:stä (C64) tuli kaikkien aikojen myydyin yksittäinen henkilökohtainen tietokonemalli ja tietokonekulttuurin ikoni, jota käytetään edelleen aktiivisesti harrastajayhteisöjen voimin. C64 herätti huomiota beigen värisellä ja leipälaatikkoa muistuttavalla kotelolla, sisäänrakennetulla mutta melko kömpelöllä BASIC-tulkillaan sekä etenkin kehittyneeseen äänisynteesiin kykenevällä SID-sirullaan (Sound Interface Device).

Se oli kuluttajien ensisijainen valinta pelaamiseen, musiikkiin ja ohjelmointiin. Lapset viettivät tuntikausia opettelemalla koodaamaan BASIC-kielellä tai pelaamalla uraauurtavia pelejä, kuten Impossible Mission, Summer Games, sekä Bard's tale ja Boulder Dash. C64:n ominaisuudet ja suosio tekivät siitä myös demoskene-yhteisöjen suosikin, jotka käyttivät konetta äärirajoillaan monimutkaisten visuaalisten ja äänituotantojen avulla.

Ennen Commodore 64 -tietokonetta oli jo tullut kotimarkkinoille VIC-20:llä, jota markkinoitiin edullisena kodin ensitietokoneena. Commodoren suosiota lujitti tuttavallisesti lempinimellä kutsuttu Kuusnelonen, Kuusnepa tai Kuuslankku. Se tarjosi edullisen hinnan, kehittyneet ääni- ja grafiikkaominaisuudet sekä laajan pelinkehittäjien tuen. Suosiota siivittivät edelleen C-kaseteilla ja disketeillä levinneet kopiopelit. Commodore 64 saavutti näillä perusteilla aseman, jota kukaan muu valmistaja ei ohittanut ennen PC-aikakauden yleistymistä 1990-luvun alkuvuosina. Commodore 64 on Kallion tietokonemuseon järjestämien I love 8-bit® -näyttelyiden vakiokalustoa ja se on saavuttanut suuren suosion, missä tahansa näyttelyt onkaan järjestetty.

Atari: Arcade-halleista olohuoneisiin

Vaikka Atari oli alun perin kuuluisa kolikkoautomaattipeleistä, kuten Pong ja Asteroids, yhtiö oli myös merkityksellinen ja menetyksellinen toimija kotitietokoneiden markkinoilla 1980-luvulla. Atarin tarina alkoi 8-bittisillä tietokoneilla, joita olivat futuristisesti muotoiltu Atari 400 ja 800.

Atari 800 erottui edistyneillä grafiikka- ja ääniominaisuuksillaan aikakaudella, jolloin monet kotitietokoneet eivät pystyneet tuottamaan mitään muuta kuin äänimerkkejä ja vaatimatonta grafiikkaa. Atarin käyttämä piirisarja ja ohjelmoinnin helppous vetosivat harrastajiin. Lisäksi ohjelmistotarjonta oli mittavaa aikansa standardeilla.

Omistajavaihdoksen jälkeen myöhemmin (1985) julkaistu 16-bittinen Atari STkilpaili suoraan Commodore Amigan kanssa. ST sai uskollisen kannattajakunnan musiikkopiireissä sen sisäänrakennettujen MIDI-porttien vuoksi. Tämän ainutlaatuisen ominaisuuden ansiosta muusikot pystyivät liittämään syntetisaattorit ja sekvensserit suoraan tietokoneeseen, mikä teki siitä suosikkitietokoneen studioissa pitkälle 1990-luvulle.

Amiga: Multimediatietokone ennen multimedian aikakautta

Erään insinööriryhmän kehittämästä Lorrainene -tietokoneesta syntyi Commodore Amiga. Se esiteltiin vuonna 1985 huipputehokkaana tietokoneena, joka mullistaisi tietokoneiden ääni- ja grafiikkaominaisuudet. Sen se myös teki.

Amiga 1000 ja myöhemmät mallit, kuten Amiga 500 ja 1200, tarjosivat ominaisuuksia, jotka olivat paljon aikaansa edellä. Nykyisin itsestään selvyytenä pidetty moniajava käyttöjärjestelmä, erikoispiirit grafiikkaa ja ääntä varten sekä ilmeikäs graafinen käyttöliittymä Workbench olivat Amigan valtteja. Amiga oli pelaajien, graafikoiden, videoeditoreiden ja muusikoiden rakastama kone. Sen merkitystä tietokonekulttuurin syntyvaiheisiin ei voi ohittaa, demoskenet olivat Amigan parissa luovimmillaan ja aktiivisimmallaan.

Amigan pelit kuten Shadow of the Beast, Lemmings, sekä The Secret of Monkey Island esittelivät Amigan kykyjä parhaimmillaan. Demoskenealakulttuuri käytti Amigaa tuottaakseen henkeäsalpaavia audiovisuaalisia esityksiä, jotka kilpailivat kaupallisten julkaisujen kanssa.

Innovatiivisesta laitteistosta huolimatta Commodoren markkinointivirheet ja yrityksen huono johtaminen johtivat lopulta Amigan alamäkeen. Sen perintö on kuitenkin edelleen olemassa, erityisesti retrotietokoneiden harrastajien keskuudessa. Commodore Amiga on Kallion tietokonemuseon järjestämien I love 8-bit® -näyttelyiden vakiokalustoa. Se on edelleen yksi käytetyimmistä tietokoneista I love 8-bit® -näyttelyissö.

Sinclair: Halpistietokoneiden sankari Isosta-Britanniasta

Isossa-Britanniassa Clive Sinclair muodostui kansalliseksi sankariksi julkistaessaan ZX Spectrum -tietokoneen vuonna 1982. Kuminäppäimistönsä ja minimalistisen muotoilunsa ansiosta Spectrum saattoi näyttää lelulta, mutta se oli tyylikäs, tehokas ja edullinen.

Edullisen hintansa ansiosta ZX Spectrumista tuli monien brittiläisten kotitalouksien ensimmäinen tietokone, ja se innoitti kokonaista sukupolvea olohuonekoodaajia. Kehittäjät ja harrastajat käyttivät Sinclairin helppokäyttöistä BASIC-ohjelmointikieltä luodakseen tuhansia pelejä ja ohjelmia, mikä ruokki sikäläistä ohjelmistoteollisuutta. Monet aikansa kuuluisat pelitalot, kuten Ocean ja Ultimate juontavat alkunsa juuri Sinclair ZX Spectrumista!

Nimikkeet, kuten Manic Miner, Jet Set Willy, sekä Elite auttoivat 1980-luvun brittiläistä peliteollisuutta. Samaan aikaan nuoret kehittäjät, kuten Darlingin veljekset, jotka myöhemmin perustivat Codemastersin, pelasivat Spectrumilla.

Sinclairin aikaisemmat ZX80 ja ZX81 mallit olivat myös merkittäviä, vaikkakin vähäisempiä. Ne mahdollistivat kotitietokoneiden käytön pienellä budjetilla. Ensisijaisesti halpa hankintahinta määriteli Sinclairin tietokoneita.

Amstrad sekoitti pelaamista ja busineksen tekemistä

Alan Sugarin perustama Amstrad saapui markkinoille tietkonemalleillaan vuonna 1984, jota kutsuttiin CPC (Colour Personal Computer) sarjaksi kuten CPC 464. Toisin kuin kilpailijansa, CPC oli täydellinen paketti: tietokone, näppäimistö, kasettidekki ja näyttö - kaikki yhdessä paketissa mukana.

Amstradin tavoitteena oli olla luotettavampi ja ammattimaisemman näköinen vaihtoehto Sinclairille, mutta samalla keskivertokuluttajan ulottuvilla. CPC-sarja saavutti suosiota sekä kodeissa että kouluissa, erityisesti Ranskassa, Espanjassa ja tietysti kotimarkkinoillaan Isossa-Britannissa.

Myöhemmin Amstrad julkisti PCW sarjan, joka oli suunnattu tekstinkäsittelyyn ja pieniin yrityksiin. Lopulta Amstrad toi IBM-yhteensopivan mallin PC-tietokoneiden markkinoille. Vaikka CPC ei ollut pelialalla yhtä hallitseva kuin Commodore tai Sinclair, sillä oli paljon hienoja pelejä ja omistautunut fanikunta.

Apple II: Suunnannäyttäjä

Atlantin toisella puolella Apple oli käynnistänyt kotitietokoneiden vallankumouksen Apple II-mallillaan. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1977, mutta saavutti huippunsa 1980-luvun alussa. Muovikotelonsa, täysikokoisen näppäimistönsä ja laajennettavuutensa ansiosta Apple II asetti standardin, jota monet kilpailijat seurasivat.

Apple II:sta tuli amerikkalaisten koulujen peruslaite sellaisten opetusohjelmistojen ansiosta kuin Oregon Trail ja Number Munchersja samaan aikaan yrityskäyttäjiä houkuteltiin taulukkolaskentaohjelmilla, kuten VisiCalc. Suhteellisen korkean hintansa vuoksi eurooppalaiset kotikäyttäjät eivät ottaneet sitä yhtä laajasti käyttöön, mutta sen vaikutus oli kuitenkin maailmanlaajuinen.

Apple II erottui edukseen helppokäyttöisyyden ja tehon yhdistelmällä sekä kolmannen osapuolen kehittäjien vahvalla ekosysteemillä. Se loi pohjan Applen myöhemmälle menestykselle ja auttoi luomaan yrityksen maineen laadusta ja innovaatiosta. Apple II ja etenkin sen malli Apple II Europlus on Kallion tietokonemuseon tuottaman I love 8-bit® -näyttelyn vakiokalustoa ja se on ollut esillä melkein jokaisessa paikassa, missä I love 8-bit® on järjestetty.

Digitaalisten alakulttuurien kehittyminen

1980-luvun kotitietokoneiden aikakausi synnytti elinvoimaisia yhteisöjä ja alakulttuureja. Lehdet kuten Mikrobitti, C-lehti, Printti, Compute!, BYTE, Zzap!64, sekä Crash olivat keskeistä luettavaa, sillä niissä oli arvosteluja, ohjelmointivinkkejä ja ohjelmistokoodeja.

Purkit, eli bulletin board -järjestelmät (BBS) mahdollistivat tietokoneiden käyttäjien yhteydenpidon puhelinlinjojen välityksellä. Viestien, ohjelmistojen ja tietojen vaihtaminen tapahtui verkon kautta jo kauan ennen World Wide Webiä. Tänä aikana syntyi myös varhainen hakkerikulttuuri ja ohjelmistopiratismi, johon liittyi usein käsin piirrettyä ASCII-taidetta ja piraattipeleihin lisättyjä kräkkäystiimien introja.

Monille nämä varhaiset kokemukset tietokoneista eivät olleet pelkkä harrastus, vaan ne muuttivat heidän elämänsä, kun he tutustuivat logiikkaan, ongelmanratkaisuun ja luovaan ilmaisuun kielitaidon kehittyessä, sillä toiminta oli usein kansainvälistä.

Perintö

Nykyään 1980-luvun kotitietokoneiden perintö näkyy kaikkialla aina indie-pelien kehittäjistä insinööreihin, jotka aloittivat koodin kirjoittamisen C64:llä tai ZX Spectrumilla. Emulaattoreiden avulla nykykäyttäjät voivat palata näihin klassisiin järjestelmiin, ja kukoistava retrotietokoneyhteisö säilyttää ja kunnostaa alkuperäistä laitteistoa.

Aikansa kotitietokoneita arvostetaan yhä enemmän ja niiden merkitys nykymaailmaan aletaan ymmärtämään paremmin – ne loivat pohjaa kokonaisille teollisuuden aloille. Nämä koneet saattavat vaikuttaa nykyajan standardien mukaan alkeellisilta, mutta ne edustavat aikaa, jolloin tietotekniikka oli henkilökohtaista, kokeilevaa ja jännittävän arvaamatonta sillä kotitietokoneet ja niihin liittyvä kulttuuri poikkeavat nykyajasta. Tätä varten on perustettu Kallion tietokonemuseo ja sen tuottamissa kiertävissä I love 8-bit® -näyttelyissä vaalitaan perintöä ja siirretään perinnelaitteisiin liittyvää osaamista.

 

From Finland with Love:

The Computer Museum of Kallio brings back the computer culture to the future!

Yksi omistautuneimmista tätä perintöä ylläpitävistä laitoksista on  I love 8-bit® -näyttelyn tuottaa
Kallion tietokonemuseo Suomessa. Museo kunnioittaa 8- ja 16-bittisten kotitietokoneiden historiaa käytännönläheisten näyttelyiden ja yritystapahtumien avulla. Suosittu I Love 8-bit näyttely esittelee tietokonekulttuuria, pelejä ja laitteita, I love 8-bit® -näyttelyt ovat pyynnöstä saatavana eri paikkoihin ympäri maailmaa. Olitpa alkuperäinen käyttäjä tai utelias tulokas, 1980-luvun kotitietokoneiden maailma tarjoaa kiehtovan katsauksen digitaalisen kulttuurin muotoutuvaan aikakauteen – siihen aikakauteen, jolloin jokainen tietokoneen ominaisuus tuntui kiehtovalta askeleelta tulevaisuuteen.

The Computer Museum of Kallio is a private instituion

Helsingin vilkkaassa ja boheemissa Kallion kaupunginosassa sijaitseva I love 8-bit® -näyttelyn tuottaa
Kallion tietokonemuseo on ainutlaatuinen yksityinen museo, joka on saavuttanut kulttimaineen retrotietokoneiden ystävien ja kansainvälisten vierailijoiden keskuudessa. Vaatimattomasta koostaan ja ruohonjuuritason alkuperästään huolimatta tämä museo on nyt kävijäarvioiden ja kuratoitujen kokemusten perusteella maailman arvostetuimpien tietokonemuseoiden rinnalla.

Kuuluisimmat tietokonemuseot ovat suuria, usein joko täysin tai osaksi julkisen sektorin rahoittamia laitoksia, joilla on laajoja kokoelmia hallussaan. Mutta Kallion tietokonemuseo lähestyy asiaa eri tavalla, intiimimmin. Sen koko suunnittelu tuo mieleen tunteen, että astuu 1980-luvun kotitietokonekauppaan. Koska pieni ja vähävarainen yksityinen museo ei voi kilpailla koolla tai määrällä, niin silloin pitää keskittyä täysin eri asiaan: tunteen välittämiseen tavalla, jota suuri ja laitosmainen museo ei voi tarjota. Commodore 64, Amiga 500, Atari ST, Sinclair ZX Spectrum, Amstrad CPC, sekä Apple II ovat muutamia tietokoneita niistä, jotka ovat täysin toimivia ja esillä museolla. Kävijöitä kannustetaan paitsi katsomaan niin myös kokeilemaan, pelaamaan ja löytämään uudelleen näiden legendaaristen koneiden viehätysvoima ja tunnelma aikakautensa tietokonekaupan kautta. Niinpä Kallion tietokonemuseo lienee ensimmäinen museo, joka museoi tunnetta ja nostalgiaa vierailleen.

Se, mikä erottaa Kallion tietokonemuseon muista, ei ole vain sen laitteet vaan sen kokemus. Sen sijaan, että museo keskittyisi pelkästään teknologisiin virstanpylväisiin tai yritysten aikajanoihin, se esittelee tietojenkäsittelyn kulttuurista puolta - miltä tuntui koodata ensimmäinen BASIC-ohjelmansa kotona, pelata pikselipelejä kasettinauhoilla tai ihmetellä vihreinä hehkuvia komentorivejä. Taustalla soivat 1980-luvun TV-mainokset kotitietokoneista, aivan kuten silloin joskus ennen. Kokemus on nostalginen ja henkilökohtainen.

A Global Comparison Success

Maailmanlaajuisesti vertailtuna Kallio pärjää vaikuttavasti. Tietokonehistorian museo Mountain View'ssa, Kaliforniassa, pidetään laajalti mittakaavan ja arkiston laajuuden vuoksi jopa standardina. Tuhansilla näyttelyesineillä, jotka kattavat vuosisatoja muinaisista abakuksista pilvipalveluihin, se tarjoaa vertaansa vailla olevan akateemisen sukelluksen tietojenkäsittelyn kehitykseen. Euroopassa Saksan Heinz Nixdorf MuseumsForum on maailman suurin tietokonemuseo, jossa yhdistyvät historialliset artefaktit ja futuristiset näytöt laajassa, interaktiivisessa tilassa. Samaan aikaan Centre for Computing History joka sijaitsee Cambridgessa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, on suosittu retropelikonsoleidensa ja opetusohjelmiensa vuoksi.

Koostaan ja rahoituksestaan huolimatta nämä laitokset saavat usein huonommat pisteet kävijätyytyväisyydestä. Googlen viimeaikaisten arvostelujen keskiarvojen mukaan (vähintään 18 arvostelua museota kohti) Kallion tietokonemuseo kuuluu kolmen parhaan tietokonemuseon joukkoon maailmassa, joka on tasapisteissä Kiovan Software and Computer Museum kanssa, jossa molemmat saivat vaikuttavan 4,9 pistettä viidestä. Se on korkeampi kuin paljon suurempien laitosten, kuten Bletchley Parkin, luokitukset. National Museum of Computing, keskiarvo on 4,6.

Kallion tietokonemuseon arviointi ja miten se vertautuu muihin tietokonemuseoihin, on otettu suoraan ChatGPT -tekoälyltä. Tekoälyä pyydettiin laatimaan artikkeli "Kirjoita artikkeli Kallion tietokonemuseosta ja siitä, miten se vertautuu muihin tietokonemuseoihin."

Commodoren ja Atarin kohtalonhetket

kirjoittaja

© 2025 I love 8-bit® -publications

Mitä tapahtui Commodorelle ja Atarille?

1970- ja 1980-luku oli kiihkeää aikaa mikrotietokonemarkkinoilla. Uusia laitteita ja valmistajia ilmaantui omine persoonallisine ratkaisuineen kuluttajien hankittavaksi ratkaisemaan kodin tietojenkäsittelyyn liittyviä tarpeita. Spectravideo, Sinclair, Dragon, Oric, Amstrad, Texas Instruments. Acorn… kaikki nämä saattoivat olla tuttuja nimiä Atarin ja Commodoren lisäksi. Ehkäpä näistä jokin saattoi olla jopa vaihtoehtokin sitä ensimmäistä tietokonetta harkittaessa kotiin. Mutta sitten tietokonevalmistajia alkoi katoamaan markkinoilta, mutta harvat kuten Commodore, Acorn, Atari ja Amstrad sinnittelivät 1990-luvulle asti. Kehityksen kulkua voi hyvin tarkkailla esimerkiksi Mikrobitistä 1/1984, 4/1984 ja 12/1985 jossa esiteltiin markkinoilla olevia tietokoneita. Juttuja lukiessa voi havaita, kuinka suuri harvesteri oli käynyt keräämässä pois epäonniset laitevalmistajat ja heidän tuotteensa pois markkinoilta.

Commodore ja Atari olivat aikansa mahtitekijöitä 1970- ja 1980-luvun tietokonehuumassa. Mutta miksi sitten nämä valmistajat katosivat markkinoilta, mitä tapahtui? Miksi Commodore ja Atari eivät selvinneet tulevaisuuden vaihtoehdoiksi, vaikka molemmilla valmistajilla olivat edistykselliset tuotteet 1980-luvun puolivälissä hintaan, joka oli murto-osa PC-tietokoneista?

Kohtalona omat tuotteet, omat teknologiat

Commodoren menestystarina mikrotietokoneilla alkoi vuonna 1977 julkaistulla PET-tietokoneella ja myös Atarin menestys perustui 1970-luvulla julkaistuihin 8-bittisiin menestyslaitteisiin. Molemmat menestystarinat saivat lopullisen päätöksensä 1990-luvun alkuvuosina, sillä tietokonemarkkinat konsolidoituvat PC-tietokoneisiin ja pieneltä osin myös Applen Macintoshiin. Voi uskoa tämän kehityksen olleen monelle Commodore- ja Atari-fanille kova paikka. Pitihän siinä korvata tutun valmistajan tietokone, ohjelmistot ja teknologia PC:llä. Siinä oli saattanut vierähtää yli vuosikymmen Commodoren tai Atarin tutuilla tietokoneilla, mutta sitten valmistajat sekä teknologiat vain katosivat markkinoilta.

Commodore ja Atari olivat mikrotietokoneiden valmistajia, joilla oli käytössään oma teknologia ja arkkitehtuuri. Yhtiöt markkinoivat ja myivät itse kehittämiään tietokoneita ja yhtiöt hallinnoivat tietokonemalliensa valmistusta yksinoikeudella. Se myös toimi jonkin aikaa kannattavasti. Commodore 64:n ylivoima markkinoilla antoi ymmärtää, että myös tulevaisuudessa Commodore on alansa mahtitekijöitä. Tämä käsitys vahvistui vuonna 1985 tutustuessa Commodoren Amigan edistyksellisiin ominaisuuksiin. Lisäksi Amigan kilpailijan Atari ST:n sutjakasti toimiva käyttöjärjestelmä yhdistettynä laitteen kyvykkyyksiin tuottaa musiikkia sekä julkaisuja, sai muut tietokonevalmistajat näyttämään vanhanaikaisilta ja kalliilta. Tästä sai helposti käsityksen Commodoren ja Atarin edistyksellisyydestä sekä teknologisesta ylivoimasta verrattuna paljon kalliimpiin PC-tietokoneisiin. Lukion luokkatilassa 1980-luvulla ollut Olivettin PC -tietokone MS-DOS -käyttöjärjestelmällä ja nelivärisellä CGA-grafiikalla varustettuna ei vakuuttanut Amigan ja Atari ST:n jälkeen.

Sattuma kävi kohtaloksi, vahinkoalusta PC tuli markkinolle 1981.

Kotimikrovalmistajien suurin epäonni ja kohtalonhetki oli aikansa vahinkoalustan muodostuminen vuonna 1981, jolloin IBM toi kehittämänsä PC-tietokoneen markkinoille. Julkaisuhetkenään IBM PC oli vain yksi tuotteistettu tietokonemalli muiden joukossa. Tarkasteltaessa IBM PC-tietokonetta yhden valmistajan tuotteena, se ei ollut samankaltainen teknologinen edelläkävijä kuten vuonna 1984 julkaistu Applen Macintosh, tai vuonna 1985 tulleet Atari ST ja Commodore Amiga. Mutta IBM:n suunnitteluvirheen ansiosta, IBM PC avasi markkinat tietokonemarkkinoiden keskittymiselle. Sen tuloksena IBM PC mahdollisti käytännössä kenen tahansa riittävillä resursseilla varustettuna valmistaa, myydä ja markkinoida IBM PC -yhteensopivia tietokoneita. Tästä käynnistyi tapahtumaketju, joka sinetöi kohtalon Atarin ja Commodoren tietokoneille. Valmistusmenetelmät innovaationa
Innovaationa valmistusmenetelmä ja jakelu

Innovaationa valmistusmenetelmä ja jakelu

Massatuotantoon sopivan ja helposti hyödynnettävän arkkitehtuurin ansiosta, PC-yhteensopiville tietokoneiden osille sekä niiden kokoonpanolle kehittyivät vähitellen volyymimarkkinat. Se käynnisti kierteen, joka laski valmistamiseen tarvittavien osien ja sitä kautta myös PC-tietokoneiden yksikköhintaa alas. Tämän seurauksena PC oli pian vaihtoehto kotiin Commodoren Amigan ja Atari ST:n sijasta. Hintakilpailuetu ja valmistusvolyymit kääntyivät PC-yhteensopiville tietokoneille satojen laitevalmistajien voimin, joista suurimmat valmistajat hallitsevat tietokonemarkkinoita edelleen. PC-tietokoneiden oheislaitteiden kehittämiseen tuli mukaan paljon uusia yrityksiä. Oheislaitteiden valmistajilta tuli hankittavaksi toinen toistaan tehokkaampaa näytönohjainta, parempaa äänikorttia ja suurempaa massamuistia.

Kuluttajan kannalta tämä oli hyvä asia, vaikka se merkitsikin että laitteet vanhenivat käsiin parissa vuodessa. PC-tietokoneeseen perustuvassa ekosysteemissä ei tarvinnut luopua vanhasta saadakseen jotain uutta. Tämän seurauksena syntyi joukko PC-teknologian kehittämiseen erikoistuneita yrityksiä. Nämä pystyivät tuottamaan PC-tietokoneisiin uusia ominaisuuksia, jotka eivät riippuneet yksittäisestä tietokonevalmistajasta. Tällä tavalla PC-teknologian ympärille alkoi muodostumaan arvoketjuja, jonka seurauksena PC-tietokoneiden valmistajat saattoivat keskittyä vain mahdollisimman tehokkaaseen kokoonpanoon ja jakeluun valitsemalla sopivat komponentit markkinoilta laitteisiinsa. Teknologinen kehitys tapahtui muualla kuin valmistajalla. Valmistajien ei tarvinnut ottaa vastuuta käyttöjärjestelmän tai edes valmistamansa tietokoneen osien kehityksestä. Valmistajalle riitti, kun keskityttiin mahdollisimman tehokkaaseen jakeluun ja markkinointiin teollisessa mittakaavassa. Tämä oli prosessi, joka synnytti kokonaisen teollisuudenalan.

Kehityksen seurauksena tietokonevalmistajaksi ryhtymisen kynnys oli matala. Alkuun pääsi, kun valittiin sopivimmat komponentit, hankkimalla tuotantolinjalta valmistuskapasiteettia sekä lisensoimalla yhteensopiva MS-DOS -käyttöjärjestelmä. Tämän seurauksena syntyi arvoketjuun perustuva PC-ekosysteemi, jonka volyymia vastaan matalakatteiset kotimikrojen valmistajat eivät voineet kilpailla.

Commodore- tai Atari-tuote oli sellainen kuin se oli ostettaessa, mutta PC ei välttämättä ollut.

Vanhentuva PC oli helppo korvata uudella PC:llä tai jatkaa sen käyttöikää uusilla osilla. Käyttäjän kannalta PC:n elinkaari jatkui sekä ohjelmistot toimivat, vaikka laitteet korvattiin uusilla ja eri valmistajan tietokoneilla. Atari ja Commodore pystyivät yrityksinä luomaan useita hienoja yksittäisiä tuotteita, mutta näiden yritysten kohtaloksi päättyi oma tuotekeskinen toimintamalli, joka ei mahdollistanut uuden teollisuudenalan tarjoamaa tukea toimintaansa, jonka hyödyn vastaavasti PC-tietokoneet saivat. Kotimikroihin erikoistuneet yritykset Commodore ja Atari olivat tuotefirmoja, jotka olivat vastanneet valmistamansa ja myymänsä tietokoneiden teknologiasta. Tämä toimintamalli vanheni näiden yritysten kohdalla hetkessä, sillä vastaavaa tietokone- ja komponenttivalmistajien ekosysteemiä ei päässyt toimintamallin vuoksi syntymään kun PC:lla.

Teknisesti paras tuote ei aina voita

Tarkasteltaessa sitä kokemusta, jonka Olivetin PC-tietokone tarjosi lukion luokkahuoneessa vuonna 1988, siinä ei ollut mitään sellaista havaittavissa, joka olisi antanut käsitystä siitä että PC olisi kelvollinen tuote kotikäyttöön. Hinta oli täysin ulottumattomissa, grafiikat surkeita ja äänimaailma oli piipitystä. Mielissä olivat Atari ST:n mahtava Dungeon Master tai Amigan upeat demot. Kotona olivat selvästi paremmat tuotteet käytössä, näin uskottiin. Miksi ihmeessä siis kukaan ostaisi kotiin PC-tietokoneen? Se oli aivan perusteltu kysymys vuosina 1985-1990. Tämä kaikki oli vielä paljon halvemmallakin kaiken muun hyvän lisäksi, sillä tietokonemarkkinoilla hinta oli kuluttajille merkittävä osa hankintapäätöstä tehtäessä.
Edullinen hankintahinta kotimikroilla auttoi alkuun niiden valmistajia saavuttamaan suuria volyymeja kuluttajamarkkinoilla ennen kuin konsolidoituminen tapahtui PC-tietokoneisiin. Yrityskäytössä edullinen kotimikrojen hankintahinta menetti merkityksensä, jos hankittavalla asialla ei saada aikaiseksi toivottua tuottavuutta. Tietokoneiden tapauksessa tämä tarkoittaa esimerkiksi ohjelmistoja, lisälaitteiden saatavuutta, tukipalveluita, osaavaa henkilökuntaa, sekä teknologiaan liittyvää organisoitua jakelua, valmistusta ja jatkuvuutta. Ja jos jollakin asialla saadaan yrityskäytössä rahassa mitattavaa tuottavuutta, voidaan ohittaa halvan hankintahinnan merkitys. Tämä loi elintilaa PC-teknologiaa toimittaville yrityksille, mutta Commodore ja Atari eivät päässeet tähän kehitykseen mukaan edistyksellisistä tuotteista huolimatta.

Vastaavan PC-ekosysteemin syntyminen tai olemassa olevan hyödyntäminen olisi luonut arvoa Atarille ja Commodorelle, sillä se olisi vähentänyt kehitykseen tarvittavia resursseja, luonut kysyntää uusille jakelijoille ja laskenut laitevalmistuksen yksikkökustannuksia. Tämän puuttuminen merkitsi, etteivät suuren luokan teollisen mittakaavan toimintaa harjoittavat IT-alan yritykset eivät voineet synnyttää Atariin tai Amigaan perustuvaa ekosysteemiä valmistukseen ja jakeluun kuten kävi PC-puolella. Siinä missä PC on geneerinen teknologia-alusta, Commodore ja Atari eivät tuotefirmoina sitä olleet. Geneerisyyden seurauksena valmistajilla oli matala kynnys tuottaa PC-tietokoneita ja osia teollisessa mittakaavassa, mutta Commodorella ja Atarilla tätä etua ei ollut. Geneerisen teknologian sijasta Commodorella oli tarjottavana oma uniikki Amigansa ja Atarilla oli oma ST/TT/Falcon -tuoteperheensä.

Yhteensä Amigaa ja Atari ST -sarjan tietokoneita myytiin noin kymmenen miljoonaa kappaletta kymmenen vuoden aikana (1985-1995). Vertailun vuoksi, vuonna 2024 myydään PC-tietokoneita noin 700 000 kappaletta per päivä. Toki päiväkohtaiset PC-myyntiluvut olivat pienempiä 1980- ja 1990-luvulla. Suuriin yksikkömääriin päästään, koska PC-teknologian valmistajia ja jakelijoita on ollut paljon sen konsolidoituneen toimintamallin ansiosta.

Vain yksi tuotevalmistaja selvisi murroksesta... Microsoftin avustuksella.

Miksi Applen tietokoneet selvisivät tietokonemarkkinoiden konsolidoitumisesta, mutta Commodore ja Atari eivät? Myös Applen liiketoiminta perustuu samaan ideaan kuin Commodoren ja Atarin. Kyseisessä mallissa tietokone ja sen teknologia on valmistajan suunnittelema tuote, jonka asiakas ostaa. Apple yritti kyllä saada lisää volyymia tuotteidensa markkinoilta lisensoimalla Apple II -mallin muille valmistajille. Apple onnistui saamaan riittävästi volyymia tietokoneilleen rahakkailla yritysmarkkinoilla, joilla oli riittävä käyttäjäkunta Applen tuotteille. Tietokonevalmistajille ja niiden jälleenmyyjille on luonnollisesti tärkeintä laitteiden voittomarginaali. Applella oli tämä näkökohta kunnossa, mutta Atarin ja Commodoren kaltaisilla matalan katteen valmistajilla ei ollut. Amigoja ja Atareita piti myydä melko paljon, jotta saisi saman katteen kuin yksi Macintosh.

Commodorea ja Ataria verrattaessa Appleen, näistä viimeksi mainittu on pystynyt tarjoamaan globaaleja menestysmahdollisuuksia ohjelmistovalmistajille. Tätähän Commodorella ja Atarilla ei ollut tarjottavana ohjelmistoyhtiöille, vaikka olihan näilläkin hienoja ohjelmistoja kuten vaikkapa Atari ST:n Calamus, Notator ja Cubase sekä Amigan Deluxe Paint. Commodoreen verrattuna Atari kyllä onnistui jossain määrin tarjoamaan menestysmahdollisuuksia ohjelmistoyrityksille, sillä Atarille kehitetyt ohjelmistot musiikintekemiseen ovat siirtyneet muille myös alustoille. Mutta muuten Atarin ja Commodoren tietokoneet eivät teknologia-alustoina mahdollistaneet sellaisia menestystarinoita ohjelmistoalan yrityksille kuten PC ja Apple mahdollistivat.

Tuottoisammat ja monipuolisemmat yritysmarkkinat mahdollistivat teknologian ympärille palveluekosysteemeitä, mutta peleihin ja halpatietokoneisiin keskittyneet matalakatteiset sekä piratismista kärsineet kuluttajamarkkinat eivät sitä tehneet. Yritysmarkkinat jäivät Atarin ja Commodoren ulottumattomiin markkinoiden keskittyessä, tosin Apple sai näistä markkinoista osansa mutta ei ilman Microsoftin tukea. Kun laitevalmistuksen ja myynnin volyymitkin kääntyivät PC-tietokoneiden hintojen laskiessa tavallisten kuluttajien saavutettavaksi, liikkumavara jäi liian pieneksi Commodoren ja Atarin kaltaisille pienten volyymien erikoismalleille. Ainoa mahdollisuus olisi ollut selvitä laajentaa tuotevalikoimaa sekä avata toimintamalleja uusien arvoketjujen syntymiselle – tämä tietenkin ajoissa tehtynä. Ihan kuin matkapuhelimissa olisi ollut joskus samanlaista kehitystä havaittavissa.

—

"Miksi Commodore ja Atari katosivat tietokonemarkkinoilta", on osa I love 8-bit® -artikkelisarjaa, joka tutkii, julkaisee ja esittää tietoa aikakautensa tapahtumista. Juttu on myös julkaistu SAKU-lehden käyttäjälehdessä 2024. 

Historiallisia laitteita pääsee kokeilemaan ja tutustumaan toiminnassa Kallion tietokonemuseon tietokonekulttuuriin erikoistuneessa I love 8-bit® -näyttelyssä.

Atari ST

kirjoittaja

The computer for musicians

Atari ST oli 1980-luvulla suosittu kotitietokone, jossa yhdistyi tehokas suorituskyky, suhteellisen edullinen hinta ja käyttäjäystävällinen graafinen käyttöliittymä. Atari ST (ST viittaa Sixteen/Thirty-two, eli 16/32-bittiseen arkkitehtuuriin) julkaistiin vuonna 1985 ja tuli markkinoille kilpailemaan pääasiassa Commodore Amigan, Apple Macintoshin ja IBM PC:n kanssa. Tietokone löysi käyttäjiä kotitalouksista, pienyrityksistä, musiikkistudioista ja pelikehittäjien työpöydiltä. Atari ST:n kehitystä vauhditti kotitietokonemarkkinoiden nopea kasvu ja teknologian kehitys. Jack Tramiel, joka oli aiemmin johtanut Commodorea, tuli Atarin toimitusjohtajaksi ja osti Atari Inc:n kuluttajatuoteliiketoiminnan vuonna 1984. Tramielin tavoitteena oli luoda tehokas mutta edullinen tietokone, joka vastaisi sekä yritys- että kotikäyttäjien tarpeisiin. Atari ST:n kehitys alkoi pian Tramielin tultua johtoon. Tietokone suunniteltiin nopeasti, ja se esiteltiin yleisölle tammikuussa 1985 CES-messuilla Las Vegasissa. Ensimmäiset laitteet toimitettiin kesällä 1985, kun 260ST tuli myyntiin.

Atari ST:n kehittämistä johti Shiraz Shivji, joka oli aiemmin työskennellyt Commodorella Jack Tramielin alaisena. Shivji johti suunnittelutiimiä, joka kehitti ST:n vain muutamassa kuukaudessa. Tiimin nopeat työskentelymenetelmät mahdollistivat tietokoneen julkaisun ennen kilpailijoita, mutta johtivat myös joihinkin kompromisseihin laitteiston ja ohjelmiston laadun suhteen. Käyttöjärjestelmä: TOS (The Operating System) ja GEM (Graphical Environment Manager), jotka tekivät Atari ST:stä yhden ensimmäisistä tietokoneista, joissa oli hiirellä ohjattava graafinen käyttöliittymä. ST oli edullisempi vaihtoehto Apple Macintoshille ja kilpailija Commodore Amigalle, ja se erottui terävillä graafisilla ominaisuuksillaan, MIDI-integraatiolla muusikoille ja suhteellisen alhaisella hinnalla.

Atari Mega ST4 and TOS/GEM user interface from 1985. (The Computer Museum of Kallio in Helsinki, Finland)

 

Yksi ST:n tärkeimmistä eduista oli sen sisäänrakennettu graafinen käyttöjärjestelmä, GEM (Graphics Environment Manager). GEM tarjosi tutun työpöytäliittymän, jossa oli ikkunoita, kuvakkeita ja pudotusvalikoita, mikä teki siitä intuitiivisen yrityskäyttäjille. Tämä ympäristö tuki laajaa valikoimaa tuottavuussovelluksia, jotka auttoivat ST:tä tulemaan hyödylliseksi toimistoissa, studioissa ja ammattimaisissa ympäristöissä. ST:llä oli useita tekstinkäsittelyohjelmia ja toimisto-ohjelmistopaketteja, joiden avulla käyttäjät pystyivät käsittelemään ammattimaisia asiakirjoja. Yksi merkittävimmistä oli WordPerfect, joka oli 1980-luvulla hallitseva toimija tekstinkäsittelymarkkinoilla ja joka siirrettiin ST:lle, jotta yritykset voisivat käyttää alan standardeja. Muita suosittuja ohjelmistopaketteja olivat 1st Word ja sen seuraaja 1st Word Plus, jotka olivat mukana monissa ST-järjestelmissä ja tarjosivat suoraviivaisen tekstin muokkauksen ja muotoilun. Edistyneempiin tarpeisiin sovellukset kuten Signum! (Saksasta) tarjosivat desktop publishing -tason ominaisuuksia, mikä teki ST:stä hyödyllisen uutiskirjeiden, käsikirjojen ja mainosmateriaalien tuottamiseen. Taulukkolaskentaohjelmistot olivat yhtä tärkeitä yrityksille. VIP Professional ja LDW Power toivat Lotus 1-2-3 -yhteensopivuuden, mikä mahdollisti pienyrityksille talouden, budjettien ja analyyttisten tehtävien hallinnan. Nämä työkalut tekivät ST:stä kilpailukykyisen ympäristöissä, joissa numeerinen mallinnus ja taloussuunnittelu olivat välttämättömiä.

Atari ST tuki myös tietokannan hallintaohjelmistoja, jotka olivat tärkeitä yritysten kirjanpidossa. Superbase Professionalista tuli yksi alustan tunnetuimmista tietokantapaketeista, jonka avulla käyttäjät pystyivät luomaan, hakemaan ja hallinnoimaan jäsenneltyjä tietoja. Tämä teki siitä erityisen hyödyllisen asiakastietojen, varastojen ja pienimuotoisen liiketoiminnan hallintaan. Toinen merkittävä sovellus oli dBASE II, suosittu tietokantakieli ja -ympäristö, jota käytettiin laajasti 1980-luvulla useilla alustoilla, mukaan lukien ST. Nämä ohjelmat tarjosivat joustavuutta räätälöityjen liiketoimintaratkaisujen kehittämiseen ilman suuria keskusjärjestelmäratkaisuja. Toimistotyön tuottavuuden lisäksi Atari ST sai tunnustusta tietokoneavusteisessa suunnittelussa. Suhteellisen korkean resoluution monokromaattisella näyttötilallaan (640×400 pikseliä) se sopi yksityiskohtaisten teknisten piirustusten tekemiseen. Ohjelmat kuten CAD-3D ja DynaCADD tarjosivat insinööreille, arkkitehdeille ja suunnittelijoille edullisen pääsyn CAD-ohjelmistoihin aikana, jolloin erilliset CAD-työasemat olivat kohtuuttoman kalliita. Vaikka ST ei pystynyt vastaamaan erikoistuneiden järjestelmien tehoon, se avasi pienille suunnittelustudioille ja yksittäisille ammattilaisille mahdollisuuksia ottaa käyttöön digitaaliset piirtotyökalut.

Tekstinkäsittelyn, taulukkolaskennan, tietokantojen ja CAD:n lisäksi Atari ST tarjosi laajan valikoiman yleiskäyttöisiä yritysohjelmistoja. Calamusin kaltaiset julkaisutoimisto-ohjelmat mahdollistivat ammattitason sivuntaiton, joka kilpaili varhaisten Macintosh-ratkaisujen kanssa. Viestintäohjelmistot tukivat modeemin käyttöä, jolloin yritykset pystyivät muodostamaan yhteyden ilmoitustaulujärjestelmiin (BBS), vaihtamaan tietoja tai jopa käyttämään varhaisia verkkopalveluita. Varmuuskopiointiohjelmat, kirjanpito-ohjelmistot ja projektinhallintasovellukset täydensivät ekosysteemiä ja tekivät ST:stä käytännöllisen all-in-one-koneen pienille yrityksille. Vaikka ST jäi liiketoimintamarkkinoilla nopeasti laajenevan IBM PC -standardin varjoon, se oli tärkeässä roolissa ammattimaisen tietotekniikan demokratisoinnissa. Sen alhainen hinta teki siitä houkuttelevan pienille yrityksille, konsultteille ja itsenäisille ammattilaisille, joilla ei ollut varaa IBM-yhteensopiviin järjestelmiin. Erityisesti Euroopassa ST sai maineen luotettavana toimistotyökaluna, ja erityisesti saksalaiset kehittäjät tuottivat korkealaatuisia tuottavuussovelluksia, kuten Signum! ja Calamus.

Atari Mega ST4 is in use at the Computer Museum of Kallio in Helsinki, Finland.

 

Atari ST oli menestys monilla markkinoilla, erityisesti Euroopassa. Sen myyntiluvut arvioidaan maailmanlaajuisesti 4–5 miljoonaksi kappaleeksi. Ensimmäisenä vuonna Atari ST myi erittäin hyvin ja löysi vakiintuneen käyttäjäkunnan, erityisesti harrastajien ja musiikkistudioiden keskuudessa. Atari ST suunniteltiin käyttämällä markkinoiden uusinta tekniikkaa, ja se tarjosi erinomaisen suorituskyvyn ja monipuolisuuden aikansa standardien mukaan. Atari ST oli ainutlaatuinen yhdistelmä edullisuutta, suorituskykyä ja monipuolisuutta. Vaikka se ei voittanut kilpailua Commodore Amigan tai IBM PC:n kanssa, se jätti pysyvän jäljen erityisesti musiikkituotannon ja harrastajapiirien keskuudessa. Atari ST:n MIDI-portit tekivät siitä erityisen suositun musiikkituotannossa. Se teki siitä houkuttelevan valinnan muusikoille, koska sen avulla he pystyivät helposti ohjaamaan syntetisaattoreita ja muita MIDI-yhteensopivia laitteita. Tunnettuja musiikkisovelluksia olivat muun muassa:

  • Cubase: Ammattitason musiikin tuotantotyökalu.
  • Notator: Nuotinnusohjelma ja sekvensseri.

ST:n historia on tärkeä osa tietokoneiden kehityksen tarinaa. Atari ST tunnettiin laajasta ohjelmisto- ja pelivalikoimastaan. Tärkeimmät ohjelmistoluokat olivat musiikkisovellukset, pelit ja apuohjelmat. Vaikka se otettiin laajasti käyttöön musiikin tuotannossa ja tietokonetaittoon, sen rooli pelikoneena oli yhtä merkittävä. ST tarjosi kehittäjille helppokäyttöisen alustan, jolla oli vahvat laitteistovaatimukset, ja sen laaja pelikirjasto jätti pysyvän jäljen kotitietokoneiden kulttuuriin. ST:n arkkitehtuuri perustui Motorola 68000 -prosessoriin, 16/32-bittiseen prosessoriin, joka toimi 8 MHz:n taajuudella ja jonka resoluutio oli enintään 640×400 mustavalkoisena tai 320×200 värillisenä. Vaikka sen äänipiiri oli rajoitetumpi verrattuna Amigan edistyneeseen äänilaitteistoon, luovat ohjelmoijat onnistuivat silti saamaan siitä vaikuttavat tulokset. Tärkeää oli, että ST:n suhteellisen yksinkertainen kehitysympäristö tarkoitti sitä, että monet studiot julkaisivat pelinsä ensin ST:llä ennen kuin ne siirrettiin muihin järjestelmiin. Tämä varmisti Atari ST:lle merkittävän aseman Euroopan pelimarkkinoilla, erityisesti Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa.

Useat pelit nousivat Atari ST:llä ikoniseen asemaan sekä teknisten saavutustensa että kulttuurisen vaikutuksensa ansiosta. Yksi tunnetuimmista oli FTL Gamesin kehittämä Dungeon Master (1987). Se oli uraauurtava reaaliaikainen roolipeli, joka venytti ST:n graafisia ominaisuuksia ja nousi immersiivisen pelikokemuksen vertailukohteeksi. Toinen tärkeä peli oli Rainbirdin Carrier Command (1988), joka yhdisti strategian ja ajoneuvosimulaation tavalla, joka kiehtoi pelaajia. Samaan aikaan Domarkin jalkapallomanagerointisimulaatio Championship Manager aloitti pitkäaikaisen franchising-historiansa muun muassa ST-alustalla ja nousi nopeasti kulttisuosikiksi. Koneella pelattiin myös joitakin aikakauden rakastetuimpia toiminta- ja arcade-pelien konversioita. Pelit kuten Arkanoid (Taito/Imagine), Bubble Bobble (Taito/Firebird) ja Xenon (Bitmap Brothers/Bitmap Brothersin oma merkki) osoittivat, että ST pystyi tarjoamaan nopeatempoista ja värikästä pelikokemusta äänellisten rajoitustensa huolimatta. Erityisesti Bitmap Brothers tuli synonyymiksi Atari ST -skenelle. Heidän tyylikkäät pelinsä, kuten Speedball (1988) ja Xenon 2: Megablast (1989), esittelivät sulavaa muotoilua, mieleenpainuvaa musiikkia ja futuristista estetiikkaa, jotka tulivat määrittämään 80-luvun lopun pelaamista.

Muut julkaisijat olivat keskeisessä roolissa ST:n pelivalikoiman muokkaamisessa. Psygnosis, joka tunnetaan erottuvasta pakkausgrafiikastaan ja viimeistellyistä tuotannoistaan, julkaisi Obliteratorin, Shadow of the Beastin ja Lemmingsin, joista jälkimmäisestä tuli yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista pulmapeleistä. MicroProse toi markkinoille syvällisten simulaatioiden valikoiman, mukaan lukien F-19 Stealth Fighter ja Gunship, jotka vetosivat strategia- ja simulaatioharrastajien makuun. Sierra On-Line toi markkinoille kuuluisat graafiset seikkailupelit, kuten King’s Quest ja Space Quest, jotka tekivät ST:stä tärkeän alustan myös tarinavetoisille peleille. 1990-luvun alkupuolella ST:n asema pelialustana alkoi kuitenkin heikentyä. Amiga, sen ylivoimainen ääni ja grafiikka, sai suuremman suosion kehittäjien keskuudessa, kun taas erilliset pelikonsolit, kuten Sega Mega Drive ja Super Nintendo, määrittelivät viihdealan uudelleen. Siitä huolimatta ST säilytti uskollisen seuraajakuntansa, erityisesti eurooppalaisten pelaajien ja kehittäjien keskuudessa, jotka olivat tottuneet sen suoraviivaiseen muotoiluun. Sen MIDI-toiminnallisuus varmisti, että se jatkoi menestystään musiikkistudioissa, vaikka sen rooli pelaamisessa väheni.

Jälkikäteen ajatellen Atari ST ei ollut vain muusikoille tai tuottavuuteen tarkoitettu tietokone, vaan se oli eloisa pelialusta, jolla julkaistiin joitakin aikakauden innovatiivisimpia ja vaikutusvaltaisimpia pelejä. Bitmap Brothersin, Psygnosisin, MicroProsen, Domarkin ja Sierran kaltaisten julkaisijoiden kautta ST rakensi kirjaston, joka sisälsi niin toiminta- ja arcade-klassikoita kuin syvällisiä strategiapelejä ja tarinavetoisia seikkailupelejä. Koneen vaikutus pelien kehitykseen Euroopassa sekä sen panos ikonisten pelisarjojen kehitykseen varmistavat sen aseman yhtenä 1980-luvun suurimmista kotitietokoneista.

 

Commodore 128

kirjoittaja

The jack of all trades

Released in 1985, the Commodore 128 represented one of the most ambitious attempts by Commodore International to create a truly versatile home computer. Dubbed by enthusiasts as the “multi-talented” machine, the C128 was designed to appeal to both the loyal Commodore 64 user base and new customers seeking a more powerful, flexible system. It was a triple-mode computer, capable of operating in C128 mode, C64 mode, and CP/M mode, making it remarkably adaptable for its era. This versatility made the C128 a unique proposition: a single machine that could serve as a home computer, a gaming platform, and a productivity tool for both students and professionals. At the heart of the C128 was a MOS Technology 8502 CPU running at 2 MHz in C128 mode, offering improved performance over the original 6510 in the C64. With 128 KB of RAM, dual disk drive support, and an expanded keyboard with numeric keypad and function keys, the system provided a substantial upgrade in both power and usability. Graphics were handled by the familiar VIC-II chip in C64 mode and VDC chip in native C128 mode, enabling high-resolution 80-column displays suitable for word processing, spreadsheets, and other productivity applications. The machine also retained backward compatibility with the vast Commodore 64 software library, a key feature that ensured a seamless transition for existing users.

One of the most significant innovations of the Commodore 128 was its CP/M mode, which allowed access to a wide range of professional and business software. CP/M, or Control Program for Microcomputers, was a widely used operating system for small business applications in the early 1980s, and its inclusion on the C128 opened the door to word processing, database management, and other productivity tools previously unavailable on most home computers. This dual appeal—home entertainment and business functionality—positioned the C128 as a multi-purpose platform, capable of serving multiple roles without requiring users to own separate machines.

Gaming remained a key focus of the C128, though most titles were played in C64 mode due to the extensive existing library. From platformers and adventure games to strategy titles, the C128 maintained full backward compatibility with C64 software, ensuring that gamers did not lose access to popular titles while also providing additional hardware capabilities for newer software. In native C128 mode, the machine offered improved text modes, 80-column display, and additional memory, which some developers exploited for productivity software and advanced programming projects. The Commodore 128 also made educational and professional computing more accessible. Schools and home users benefited from its expanded RAM, built-in BASIC 7.0, and ability to run both educational software and business applications. With its numeric keypad, improved keyboard, and higher-resolution display, the C128 was well-suited for spreadsheet programs, word processors, and even simple desktop publishing. Its flexibility made it a practical solution for families seeking a computer capable of entertainment, learning, and productivity—all in one machine.

Despite its many strengths, the C128 faced some challenges. Its complex triple-mode architecture could be confusing to novice users, who often did not understand the differences between C64 mode, C128 mode, and CP/M mode. Graphics and sound in native C128 mode were somewhat limited compared to the C64, meaning most gaming relied on backward compatibility. Additionally, while CP/M compatibility was innovative, it required an external disk drive and software setup that was not always intuitive, limiting its appeal to the average home user. Finally, the machine arrived at a time when the 8-bit era was nearing its end, and IBM PCs and Apple Macintosh computers were becoming increasingly accessible, providing stiff competition for professional and educational users. Nevertheless, the Commodore 128’s versatility earned it respect among enthusiasts. Its ability to serve as a home computer, a gaming system, and a professional platform in one package made it a unique offering in the 8-bit era. For hobbyists, programmers, and small business users, the C128 demonstrated that a single machine could perform multiple roles effectively. Its robust design, expanded memory, and backward compatibility ensured that it remained relevant even as the market transitioned to 16-bit and IBM-compatible systems. Culturally, the Commodore 128 exemplified the flexibility and ingenuity of the 1980s home computing era. It allowed users to explore programming, enjoy gaming, and perform productivity tasks on the same machine, encouraging experimentation and creativity. Though it never surpassed the commercial success of the original Commodore 64, its legacy endures as a symbol of adaptability and ambition in personal computing. Retro enthusiasts continue to celebrate the C128 for its multi-talented design, preserving both hardware and software for posterity. It remains a testament to a time when home computers were evolving rapidly, and the idea of a single, versatile machine capable of meeting multiple needs was still a revolutionary concept.

In conclusion, the Commodore 128 stands as one of the most versatile 8-bit home computers ever produced. Its triple-mode architecture, backward compatibility, CP/M support, and expanded capabilities made it a multi-purpose tool for gaming, education, and productivity. While its complexity and market timing limited widespread dominance, it showcased the potential of flexible, multi-role computing. The C128’s ability to do “many things at once” cemented its place as a unique and influential system, demonstrating that innovation in design and functionality can leave a lasting mark, even if commercial success is limited.

 

Victor HC-6 MSX

kirjoittaja

Veni, vidi, Victor –
An attempt to reach standards

1980-luvun alussa Japanin elektroniikkayritykset ottivat mittaa toisistaan uusilla, nopeasti kehittyvillä tietokonealustoilla. Yksi kiinnostavimmista ilmiöistä oli MSX-standardi, joka pyrki luomaan yhteensopivan ekosysteemin kotimikrojen maailmaan. Monien tunnettujen nimien joukossa oli myös JVC (Victor Company of Japan), joka julkaisi vuonna 1984 oman MSX1-koneensa nimellä Victor HC-6. Victor, joka tunnetaan maailmalla paremmin nimellä JVC, oli 1980-luvulla yksi Japanin arvostetuimmista elektroniikkavalmistajista – erityisesti videoteknologian alalla. Kun MSX-standardi alkoi saada jalansijaa, Victor liittyi muiden japanilaisvalmistajien kuten Sony, Panasonic ja Toshiba joukkoon julkaisemalla oman MSX-koneensa. HC-6 oli Victorin toinen MSX-tietokone, seuraaja hieman harvinaisemmalle HC-5-mallille.

HC-6 erottui edukseen muotoilullaan. Se oli selkeälinjainen, kompakti ja visuaalisesti moderni aikansa mittapuulla. Näppäimistö oli jämäkkä ja hyvin suunniteltu, ja koneen runko oli rakennettu kestävistä muovimateriaaleista. Laite tarjosi helpon käyttökokemuksen: virran kytkemisen jälkeen käyttäjä pääsi suoraan MSX BASIC -tilaan, jossa voitiin kirjoittaa omia ohjelmia tai ladata niitä kasetilta. HC-6:n käyttöliittymä ja rakenne olivat suunnattu erityisesti kotikäyttäjille ja koululaisille. Se toimi sekä ohjelmoinnin opettelualustana että pelilaitteena. MSX:n laaja pelikirjasto teki HC-6:sta suositun erityisesti nuorempien käyttäjien keskuudessa. Victor HC-6 myytiin ensisijaisesti Japanin kotimarkkinoilla, eikä se saanut laajaa kansainvälistä levikkiä. Euroopassa Victorin MSX-mallit jäivät vähemmistöön, sillä markkinoilla dominoivat Philips, Sony ja Panasonic. HC-6:n myyntiluvut eivät ole tarkasti tiedossa, mutta se oli kohtalaisesti menestynyt malli Japanissa ennen MSX2-koneiden tuloa markkinoille. JVC markkinoi HC-6:ta erityisesti kodin viihde- ja opetuskäyttöön, ja laite oli usein esillä elektroniikkamyymälöiden hyllyillä rinnakkain muiden MSX-merkkien kanssa. Sen hinta julkaisuhetkellä oli noin 59 800 jeniä, joka vastasi noin 250–300 dollaria tuon ajan valuuttakurssilla.

Victor HC-6 oli laadukas ja tyylikäs MSX1-tietokone, joka edusti Victorin näkemystä kotimikrosta 1980-luvun puolivälissä. Vaikka se ei ollut markkinoiden näkyvin MSX-malli, sen suorituskyky, luotettavuus ja yhteensopivuus MSX-ekosysteemin kanssa tekivät siitä arvokkaan lisän MSX-historiaan. Se muistuttaa meitä ajasta, jolloin kotimikrot olivat vielä uusia, jännittäviä ja täynnä mahdollisuuksia — ja jolloin jokainen valmistaja toi markkinoille oman säväyksensä saman standardin sisällä.

Salora Manager

kirjoittaja

 

Salora - tietokone lainahyöhenissä

1980-luvun alkupuolella kotitietokoneet vyöryivät maailmalle kiihtyvällä vauhdilla. Erityisesti yksi varhaisen tietokonekauden kiinnostavimmista ilmiöistä oli Salora Manager. Se oli kotitietokone, joka ei ollut teknisesti suomalainen, mutta joka myytiin suomalaisella tuotemerkillä. Se oli VTech Laser 2001 -tietokoneen suomalainen versio ja se tarjosi kuluttajille edullisen väylän tietotekniikan maailmaan hieman ennen Commodore 64:n ja MSX-standardin yleistymistä. Ideahan oli varsin näppärä. Monissa talouksissa oli Saloran radioita sekä televisioita, niillä oli varsin hyvä maine ja valmis jakeluverkosto olemassa. Miksipä sitä ei kuluttajille tarjottaisi sitten myös Saloran kotitietokoneita, lienee Saloran markkinointiosasto asiaa näin tuuminut? Projekti polkaistiin käyntiin ja laitteet saivat alkunsa nimillä Salora Fellow ja Salora Manager.

Tietokone käytti Microsoftin kehittämää BASIC-tulkkia. Ohjelmia ladattiin C-kaseteilta mutta myös 5,25 -tuuman diskettiasema oli saatavana. Myös harvoja moduulipelejä esiintyi, kuten esimerkiksi Auto Chase. Kasettiasema ei ollut sisäänrakennettu, vaan se liitettiin erikseen – usein käytettiin tavallista kotistereon kasettinauhuria. Koneen käyttöliittymä avautui BASIC -kehitysympäristöön. Käyttäjä saattoi kirjoittaa ohjelmia ja vaikkapa piirtää graafisia kuvioita. Salora Managerille julkaistiin pieni valikoima pelejä ja ohjelmia. Koska laite perustui VTech Laser 2001:een, kaikki sen ohjelmat toimivat Salora Managerissa – joko kasetilla tai koodattuna manuaalisesti BASIC-tulkin kautta.

Salora Manager oli suunnattu selvästi aloittelijoille ja perheille, jotka halusivat edullisen tavan tutustua tietokoneisiin. Se oli myös opetusväline ja ohjelmoinnin harjoittelualusta, ei niinkään pelikone. Salora Manager ei ehtinyt saada suurta jalansijaa, koska kotitietokonemarkkinat kehittyivät ja keskittyivät nopeasti muutamaan vaihtoehtoon. Vuonna 1984–1985 sen ohi ajoivat teknisesti ylivoimaiset ja pelitarjonnaltaan laajemmat koneet kuten Commodore 64 ja MSX-laitteet. Salora Manager jäi lyhytikäiseksi, mutta sillä oli oma roolinsa suomalaisten ensikosketuksessa tietotekniikkaan. Nykyään Salora Manager on osa suomalaista tietotekniikkahistoriaa. Sitä arvostetaan nimenomaan sen kotimaisen brändin ja ajan hengen vuoksi. Retrokokoelmissa kone on kiinnostava kuriositeetti – muistutus siitä, kun tietotekniikka oli vielä uutta, jännittävää ja hieman kokeellista. Salora Manager oli osa maailmanlaajuista VTech-yhtiöitä, mutta Suomessa se sai oman identiteettinsä. Se toi edullisen kotitietokoneen suomalaisiin koteihin aikana, jolloin tietokoneet eivät vielä olleet arkipäivää. Salora Manager on tärkeä osa Kallion tietokonemuseon järjestämää kiertävää I love 8-bit® -tietokonenäyttelyä, jossa laitetta pääsee kokeilemaan. Kovin monta vuotta ei mennyt siitä, kun Salora Managerin jälkeen Nokia aloitti matkapuhelimillaan maailmanvalloituksen itse kehittämillään tuotteilla. Vaatimattomista lähtökohdista huolimatta, Suomessa onnistuttiin itse kehittämään tietotekniikkaan maailmanluokan kuluttajatuotteita. Vaikka epäonniset ja varsin kehnot Saloran tietokoneet eivät ottaneetkaan tuulta purjeisiin markkinolla. Melko pian Saloran tietokonepyrinnöt päättyivät ja yhtiö totesi vetäneen vettä keuhkoon Vtech -tietokoneilla 1985.

 

 

Atari 400

kirjoittaja

Atari enters to home computing markets:
Introducing Atari 400

In 1979, Atari introduced the Atari 400, a home computer that would play a pivotal role in the early days of personal computing. Released alongside its sibling, the Atari 800, the 400 was designed as an approachable, family-friendly machine capable of gaming, education, and light productivity. While modest in specifications compared to later 16-bit systems, the Atari 400 represented a significant leap forward from early microcomputers, bringing color graphics, sound, and interactive software into the homes of a generation of users, including enthusiasts in USA and across Europe. The Atari 400 was powered by the MOS Technology 6502 CPU, running at 1.79 MHz, and offered 8 KB to 16 KB of RAM, expandable with cartridges. Graphics and sound were handled by custom co-processors: the CTIA/GTIA graphics chip provided sprite-based visuals, while the POKEY chip handled both sound generation and input devices. These dedicated chips allowed the 400 to deliver rich audiovisual experiences that set it apart from competitors, particularly in the realm of home gaming. The machine’s membrane keyboard, designed for durability and simplicity, made it approachable for children and novice users, though it was less comfortable for extended typing or programming sessions.

Gaming was a primary use for the Atari 400, and the system’s hardware capabilities enabled a wide range of experiences. Arcade-style titles, educational software, and text-based adventures all thrived on the 400’s platform. Developers leveraged the 400’s sprite graphics and sound capabilities to create engaging, visually appealing games that captivated users despite the machine’s limited memory. Finnish hobbyists and computer clubs embraced the Atari 400 for its ability to run both entertaining and educational programs, establishing it as a versatile machine for home use and early learning. One of the Atari 400’s strengths lay in its expandability and support for cartridges, which simplified software installation and expanded the machine’s capabilities. Users could insert cartridges for games, educational titles, or programming languages such as Atari BASIC, allowing immediate access without cumbersome tape or disk loading. The built-in BASIC interpreter encouraged experimentation and learning, enabling young users to create their own programs, explore computational logic, and develop problem-solving skills. This accessibility was key to the machine’s enduring appeal in both educational and hobbyist settings.

Despite its strengths, the Atari 400 had notable limitations. The membrane keyboard, while durable and child-friendly, was often criticized for its lack of tactile feedback, making extended typing or programming less comfortable. Its memory limitations constrained the complexity of software compared to machines like the Commodore 64, and early disk storage options were expensive and limited. Nevertheless, the 400’s affordability, simplicity, and rich audiovisual capabilities made it a strong entry-level home computer, especially for families and schools seeking an introduction to computing. Children, students, and hobbyists could explore programming, play games, and engage with technology in ways that were previously inaccessible. Its support for BASIC, along with a growing library of cartridges and educational titles, ensured that the 400 was not only entertaining but also a tool for skill development. Users could learn coding, experiment with graphics, and even begin designing games, fostering a generation of creative and technically literate individuals. Looking back, the Atari 400 represents a foundational moment in the evolution of personal computing. It combined approachability, audiovisual sophistication, and educational potential in a compact, affordable package, laying the groundwork for Atari’s subsequent 8-bit successes and influencing the home computer market broadly. Its impact extended beyond mere entertainment; it introduced users to programming, digital logic, and interactive software, shaping how a generation approached technology. The Atari 400 remains a symbol of early home computing innovation, a testament to the era when personal computers first entered living rooms and classrooms, inspiring creativity, learning, and imagination.

 

MSX computer standard

kirjoittaja

MSX-standardin on suunnitellut ASCII Corporation yhteistyössä Microsoftin kanssa, joka toimitti koneiden basic-tulkin “MicroSoft eXtended BASIC”. Tämä selittää osaltaan lyhenteen koneiden MSX-nimen. MSX-konseptin isäksi on yleisesti tunnustettu japanilainen Kazuhiko Nishi.

Nimenä “MSX” voi tarkoittaa paljon muutakin kuin MicroSoft eXtended. Nishi kertoi käyttäneensä MSX-lyhennettä tarkoittamalla sillä Matsushita Sony X-machinea, jossa X voisi viitata yritykseen, jonka kanssa Nishi neuvotteli laitteiden tuottamisesta. Nishi halusi aluksi nimetä standardin joko “NSX” (Nishi Sony X) tai “MNX” (Matsushita Nishi X), mutta Honda oli jo ottanut nimen “NSX”. Tämän logiikan mukaisesti Nishi voisi myös sanoa, että MS viittaa MicroSoftiin. Nishin mukaan Matsushita ja Sony olivat tärkeimmät yritykset, jotka valmistivat MSX-koneita.

Vuonna 1976 Kazuhiko Nishi opiskeli arvostetussa Wasedan yliopistossa Tokiossa. Häntä kiehtoi jo tietokoneiden, ohjelmistojen ja elektroniikan uusi maailma. Ystäviensä kanssa hän lähti luomaan peliä, joka toimisi General Instrument AY-3-8500 -prosessorilla. Samoja siis joita käytettiin Odyssey 300 -konsolissa ja Coleco Telstarissa. Nishi halusi rakentaa konsolin itse ja tätä varten hän vieraili General Instrumentissa ostamassa joitakin siruja mutta hänelle kerrottiin ettei siruja ei ole saatavana vähittäismyyntitilauksena. Koska rahaa ei ollut tarpeeksi ostaa suuria määriä siruja, hän päätti luopua ajatuksesta. Elokuussa 1977 Kazuhiko Nishi otti puhelimen soittaakseen Microsoftin pääkonttoriin. Bill Gates vastasi puheluun ja keskustelun päätteeksi Nishi tarjosi Bill Gatesille lentolippua Tokioon, jotta he voisivat tavata henkilökohtaisesti. Gates kieltäytyi tarjouksesta, koska hän oli liian kiireinen matkustamaan, joten sen sijaan Nishi lensi Amerikkaan tapaamaan Bill Gatesia. Nishi ja Gates tapasivat lopulta henkilökohtaisesti kaksi kuukautta myöhemmin tietokonenäyttelyssä. Nishi ja Gates keskustelivat yli yhdeksän tuntia ja huomasivat, että heillä oli paljon yhteistä.

Molemmat miehet olivat 21-vuotiaita, tulivat samasta sosiaalisesta taustasta, he molemmat olivat lähteneet yliopistosta luodakseen yrityksensä, ja heillä molemmilla oli sama intohimo tietojenkäsittelyyn ja he olivat varmoja siitä, että ohjelmisto- ja tietokonemarkkinat räjähtävät pian. Heidän persoonallisuutensa täydensivät toisiaan hyvin. Nishi oli ystävällinen, vakuuttava ja hänellä oli kaikki kyvyt, joita voit odottaa ammattitaitoisesta liikemiehestä, kun taas Gatesilla oli teoreettisempi lähestymistapa asioihin. Nishistä tuli Microsoftin varatoimitusjohtaja, ja hänen yrityksestään ASCII: stä tuli Microsoftin virallinen edustaja Japanissa. Nishin suhde Bill Gatesiin auttoi ASCII Corporationia kasvamaan. Microsoft ja ASCII Corporation kehittivät yhdessä MSX:n, uuden henkilökohtaisen tietokonestandardin markkinoille.

Kazuhiko Nishi soitti Kazuya Watanabelle, NEC Corp:n johtajalle, ja vakuutti hänet tulemaan Yhdysvaltoihin tapaamaan Bill Gatesia ja Paul Allenia, Microsoftin perustajaa. Tapaaminen Microsoftin nuorten omistajien kanssa oli ratkaiseva. Wartanabe oli vaikuttunut näistä nuorista miehistä. Hän palasi Tokioon mielessään projekti, jonka hän esitteli yrityksensä hallitukselle: uuden tietokoneen tekeminen Microsoftin ja ASCII: n tuella. Vuonna 1979 tämän projektin tulos saatiin päätökseen, ja uusi “NEC PC 8000” -tietokone syntyi, joka oli ensimmäinen japanilainen kotitietokone. Se oli myös ensimmäinen kotitietokone, jossa on Microsoftin sisäänrakennettu Basic-kieli. NEC PC 8000 oli kaupallinen menestys ja loistava tilaisuus Microsoftille ja ASCII:lle. Nishin yrityksellä ASCII oli suuri osuus ohjelmistomarkkinoista Japanissa, joka johtui suurelta osin yhteistyöstä Microsoftin kanssa. Se oli jo hyvä tilanne, mutta Nishille oli selvää, että kotitietokonemarkkinat tarvitsevat standardin. Esimerkiksi Matsushita, joka oli tuolloin maailman suurin elektroniikkayritys, vaati alan standardointia.

While Spectravideo was building and marketing it

s SVI series home computer, Kazuhiko visited leading Japanese electronics companies. He brought along a Spectravideo SV-328 model and demonstrated its versatile features. He believed that Spectravideo was ideal for creating the MSX standard. Matsushita was particularly impressed and considered Spectravideo to be the ideal basis for the MSX home computer standard project. Nishi also convinced most other Japanese electronics manufacturers to adopt the MSX standard. Soon, Casio, Canon, Fujitsu, Hitachi, Victor, Kyocera, Mitsubishi, Nec, Yamaha, General, Pioneer, Sanyo, Sharp, Sony, and Toshiba joined the project. Nishi also got Korean companies GoldStar, Samsung, and Daewoo on board. Between October 1983 and the summer of 1984, approximately 265,000 devices were sold in Japan by 12 different manufacturers. It was not as big a success as expected at first, which was expected to be achieved through standardization. The standard set by Nishi required complete compatibility between MSX computers, but it did not prevent manufacturers from adding additional features as long as they did not affect compatibility. Pioneer manufactured MSX computers with laserdiscs, while JVC focused on models with video editing features. Yamaha’s devices were designed for music.

Vuonna 1983 Bill Gates oli ystävyydestään huolimatta yhä ärsyyntyneempi nähdessään Nishin etsivän uusia teknologioita sen sijaan, että tämä markkinoisi Microsoftin ohjelmistoja Japanissa. MSX-projekti vei paljon aikaa ja energiaa Nishiltä, ja vaikka Microsoft Yhdysvalloissa tuki hanketta virallisesti, sen investoinnit MSX -tukeen olivat rajalliset. Japanin markkinoiden kasvaessa Gates tuli yhä kärsimättömämmäksi Nishin kanssa. Nishi käytti miljoona dollaria MSX-standardin mainostemppuun, jossa oli jättiläinen dinosaurusnukke Tokion Shinjukun rautatieasemalla. Gates oli raivoissaan, vaikka Nishin yritys kustansi tämän epätavallisen markkinointitapahtuman. Gates valmisteli Microsoftin listautumiseen pörssissä, hän silti yritti järjestää asiat uudelleen. Gates tarjosi Nishille suunnitelmaa yhdistää Nisihin ASCII Microsoftin kanssa ja osallistua Microsoftin osakeantiin. Nishi kieltäytyi ja halusi pysyä itsenäisenä. Tuskallisten keskustelujen jälkeen he päättivät lopettaa yhteistyönsä, jonka lopuksi molemmat miehet olivat katkeria. Nishi väitti, että hänellä olisi vapaus käynnistää projekteja, joita hän ei olisi voinut tehdä Microsoftin kanssa, kuten video- ja äänisirujen suunnittelu.

MSX-tietokoneet olivat suosittuja Koreassa, Japanissa, Etelä-Amerikassa (Brasilia, Chile), Alankomaissa, Ranskassa, Espanjassa, Suomessa ja entisessä Neuvostoliitossa. Vaikka MSX ei onnistunut vakiintumaan maailmanlaajuiseksi tietokonestandardiksi, MSX-laitteet olivat monipuolisia ja helppokäyttöisiä tietokoneita aikansa mittapuulla. Selkeän käyttöjärjestelmänsä ja hyvän Basic-tulkkinsa ansiosta se osoittautui hyödylliseksi opetuskäyttöön. Neuvostoliitto osti suuria määriä MSX1- ja MSX2-tietokoneita, jotka liitettiin tuolloiseen tietokoneverkkoon. Koko sukupolvi venäläisiä ohjelmoijia kasvoi MSX-laitteita käyttäen. Ensimmäiset MSX-tietokoneet tuotiin Eurooppaan syksyllä 1984 Sony, Toshiba, Canon, Sanyo, Yashica ja Philips. Jostain syystä laitteiden tarjonta Euroopassa oli rajallista, ja ennen huhtikuuta 1985 Euroopassa oli saatavilla vain noin 100 000 MSX-laitetta. Tämä rajoitti kokonaismyyntilukuja. Vastaanotto vaihteli suuresti eri Euroopan maissa. MSX-tietokoneet myivät hyvin Italiassa, mutta eivät Isossa-Britanniassa, jossa ZX Spectrum oli jo erittäin suosittu. Kaikkea yritettiin, mukaan lukien Spectravideon miljoonien dollarien mainoskampanja, johon kuului myös julkisuustemppu näyttelijä Roger Mooren (James Bond) kanssa.

MSX:n leviäminen Yhdysvalloissa oli kuitenkin hyvin hidasta, eikä Microsoft aktiivisesti mainostanut sitä. 8-bittistä markkinaa hallitsi Commodore, joka oli eliminoinut suurimman osan kilpailijoistaan laskemalla hintoja. Yhdysvalloissa MSX-laitteet jäivät lopulta marginaalisiksi ja tuntemattomiksi. Ainoat MSX-koneet, joita myytiin laajasti Yhdysvalloissa, olivat Spectravideo ja Yamaha. Helpoin paikka ostaa MSX-laite Yhdysvalloissa oli musiikkikauppa, koska Yamahan laitteiden piti sopia musiikin tekemiseen, mutta Yamahan MSX-koneiden väitettiin olevan liian vaikeita käyttää tähän tarkoitukseen. Yamaha julkaisi useita MSX-koneita 1980-luvun aikana. MSX1-standardin elinkaari oli viisi vuotta, ja se päättyi vuonna 1988, kun MSX2-standardi oli jo korvannut sen kaksi vuotta aiemmin. Tähän mennessä myös MSX2+-standardi oli tullut markkinoille, ja sen jälkeen 1990-luvun alussa MSX-Turbo. Myöhemmin suunniteltiin 1chipMSX. Nimi viittaa siihen, että kaikki MSX-logiikka on ohjelmoitu yhteen siruun. Onko 1chipMSX uudelleenohjelmoitavan logiikkansa ansiosta sitten todellinen MSX-laite vai pelkkä emulaattori, koska sirua voidaan käyttää myös muiden tietokoneiden emulointiin?

MSX -laitteiden pääprosessorina toimi Z80A 3.58 MHz: n kellotaajuudella. Videopiirinä toimi joko TMS9918- tai TMS9928 VDP -siru, jota käytettiin myös Texas Instruments TI-99/4-, Colecovision- ja Coleco Adam -tietokoneissa. Myöhemmissä MSX-malleissa siru päivitettiin V9938:ksi (MSX2) ja V9958:ksi (MSX2+ ja TurboR). Äänen tuottamisesta vastaa MSX-laitteissa AY-3-8910. Se on sama siru, jota käytetään Sinclair Spectrum 128 -laitteessa. AY-3-8910 tarjoaa kolmekanavaisen äänipiirin ja kohinan. Arkkitehtuurinsa ansiosta MSX-koneet sopivat hyvin peleihin, ja monet hyvät pelit joko kirjoitettiin tai siirrettiin MSX-laitteille. Monet, etenkin Euroopassa julkaistut MSX-pelit, olivat kehnoja käännöksiä suositun Sinclair Spectrum pelien versioista. Japanilainen Konami oli tunnettu MSX-peleistä. Esimerkiksi monet 8-bittisen Nintendon tunnetuimmista peleistä ilmestyivät myös MSX: lle. Tämä ei ollut tuolloin harvinainen tilanne, koska esimerkiksi juuri Konami julkaisi pelejä molemmille alustoille. Itse asiassa Metal Gear -pelisarja sai alkunsa MSX:stä.

fiSuomi
en_GBEnglish (UK) es_ESEspañol fiSuomi