VIC-20

Commodoren jättimenestys

Henkilökohtaisten tietokoneiden alalla harvat laitteet ilmentävät siirtymää harrastelijoiden kokeilusta massamarkkinoiden kotitaloustuotteeksi yhtä selvästi kuin Commodore VIC-20. Kun se ilmestyi 1980-luvun alussa, tietokoneteollisuus oli siirtynyt vauhdikkaalle kasvu-uralle. Vuonna 1980 markkinoille tuli lukuisia uusia laitteita, jotka kilpailivat huomiosta yhä tiukemmin kilpaillulla alalla. Apple II oli jo vakiinnuttanut asemansa kouluissa, TRS-80 hallitsi amerikkalaisia vähittäiskauppaketjuja, ja uudemmat kilpailijat, kuten Sinclair ZX80 ja ZX81 Britanniassa sekä Atari 400/800 -järjestelmät, olivat määrittelemässä uudelleen kotitietokoneiden mahdollisuuksia. Tähän kilpailuympäristöön Commodore toi markkinoille VIC-20:n, värikkään, edullisen ja houkuttelevan vaihtoehdon, joka oli suunniteltu tavallisille perheille eikä insinööreille tai yrityskäyttäjille.

VIC-20 syntyi Commodore Business Machinesin ja sen perustajan Jack Tramielin tarkoituksellisesta strategisesta päätöksestä valloittaa tietokonemarkkinoiden alempi hintaluokka. Yhtiön aikaisempi tuotelinja, Commodore PET, oli menestynyt kouluissa ja pienyrityksissä, mutta sen hinta ja yksivärinen näyttö rajoittivat sen vetovoimaa kotikäyttäjille. Tramiel tunnisti, että tietotekniikan tulevaisuus oli edullisissa, helposti saatavilla olevissa koneissa. Hänen filosofiansa – “computers for the masses, not the classes” – ohjasi VIC-20:n suunnittelua. Nimi juontui sen ydinteknologiasta. VIC, eli Video Interface Chip, jonka kehitti Commodoren tytäryhtiö MOS Technology. Tämä siru tarjosi järjestelmälle sen tunnusomaisen kahdeksanvärisen grafiikan ja yksinkertaisen äänentuoton. Koneessa oli noin yhden megahertsin nopeudella toimiva MOS 6502 -mikroprosessori, sama prosessori, joka oli monien muidenkin aikakauden järjestelmien perustana, ja sen peruskonfiguraatiossa oli noin viisi kilotavua käyttökelpoista muistia. Vaikka arkkitehtuuri oli vaatimattoman näköinen jopa tuon ajan mittapuulla, se oli riittävän hyvä tarjoamaan riittävät ominaisuudet hintaan, joka sopi useimpien kotitalouksien budjettiin.

VIC-20 ilmestyi ensimmäisen kerran Japanissa vuoden 1980 lopulla nimellä VIC-1001VIC20 -tietokonetta markkinoitiin maailman ensimmäisenä alle 300 dollarin täysvärisenä tietokoneena. Vuoden 1981 alussa se saapui Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan, ja sen mukana tuli ovela mainoskampanja, jossa korostettiin ystävällisyyttä ja hauskuutta teknisten ominaisuuksien sijaan. Televisiomainoksissa esiintyi näyttelijä ja myöhemmin Star Trek -tähti William Shatner, joka kutsui katsojat ”tapaamaan ystävällisen tietokoneen”. Commodoren päätös myydä VIC-20 tavallisissa vähittäismyymälöissä, kuten K-Martissa ja Woolworth'sissa, eikä erikoisliikkeissä, oli yhtä lailla vallankumouksellinen. Ensimmäistä kertaa tietokone esitettiin televisioiden, radioiden ja stereojen rinnalla, kutsuen ostajia viemään kotiin, jolla pääsee kiinni aikansa digitaaliseen maailmaan.

The result was an immediate commercial success. By 1982, sales had surpassed 800,000 units, and the VIC-20 became the first computer in history to ship more than a million units worldwide. Over its lifespan, it would sell approximately 2.5 million units, an extraordinary figure for a machine of its era. Production lines reportedly turned out more than 9,000 units a day to keep up with demand. The machine’s affordability was key: in its early years it retailed for around $299, but by 1983 it could be purchased for under $100. This price collapse—driven both by Commodore’s control over its own chip manufacturing and by fierce market competition—helped transform computing from an enthusiast’s pursuit into a mainstream commodity.

Aikakauden arvostelut heijastivat VIC-20:n saamaa innostusta. Your Computer lehti kuvaili sitä ”hyvin suunnitelluksi ja valmistetuksi kuluttajatietokoneeksi, jonka hinta tekee siitä yhden parhaista tällä hetkellä saatavilla olevista ostoksista”. Arvostelijat kehuttivat sen kirkkaita värejä, integroitua näppäimistöä ja ROM-muistiin sisällytettyä Microsoft BASIC -ohjelmointikieltä, joka teki ohjelmoinnista helpon jopa aloittelijoille. Kritiikki kohdistui yleensä koneen rajalliseen muistiin, pieneen merkkipohjaiseen näytön resoluutioon ja suhteellisen hitaaseen kasettitallennustilaan. Nämä olivat kuitenkin vähäisiä valituksia verrattuna sen yleiseen vetovoimaan. Toimittajille ja opettajille VIC-20 symboloi ensimmäistä todella ”käyttäjäystävällistä” tietokonetta – sellaista, jota lapset voivat käyttää peleihin ja oppimiseen ja jonka vanhemmat voivat perustella koulutuksellisena investointina.

VIC-20 löysi paikkansa sekä perheen viihdelaitteena ja ohjelmoinnin opettelussa. Tavalliseen televisioon kytkettynä sillä voitiin pelata yksinkertaisia arcade-tyylisiä pelejä, käyttää opetusohjelmistoja tai ohjelmoida suoraan BASIC-kielellä. Monille omistajille se oli ensimmäinen kosketus tietokoneohjelmointiin, tietojen käsittelyyn tai jopa tekstinkäsittelyyn. Koulut ottivat sen käyttöön edullisena koulutustietokoneena, ja pienet yritykset käyttivät sitä toisinaan yksinkertaisiin tietokanta- tai kirjanpitotehtäviin. Kasettipaikat ja laajennusportit mahdollistivat muistin päivitykset ja oheislaitteet, kuten levyasemat, tulostimet ja modeemit, mikä antoi laitteelle yllättävän pitkän käyttöiän sen yksinkertaisuudesta huolimatta. Vuosien 1981 tai 1982 keskivertokuluttajalle VIC-20 tarjosi vastustamattoman yhdistelmän helppokäyttöisyyttä, värejä ja luovuutta.

Kilpailu oli kuitenkin kovaa ja armotonta. Yhdistyneessä kuningaskunnassa Sinclair Research toi markkinoille ZX81-mallin, jonka hinta oli noin puolet edellisen mallin hinnasta, mikä houkutteli hintatietoisia ostajia. Yhdysvalloissa Texas Instruments toi markkinoille TI-99/4A-mallin, joka ylpeili 16-bittisellä arkkitehtuurilla ja kehittyneellä grafiikalla, ja ryhtyi aggressiiviseen hintakilpailuun Commodoren kanssa. Atari houkutteli pelaajia 400- ja 800-malleillaan, joissa oli ylivoimainen grafiikka ja ääni. Apple jatkoi hallitsevaa asemaansa koulutus- ja pienyrityssegmentin yläpäässä Apple II Plus -mallillaan. VIC-20 piti kuitenkin pintansa korostamalla helppokäyttöisyyttä, edullisuutta ja jatkuvasti laajenevaa peli- ja sovellusvalikoimaa. Commodore valmisti omat sirunsa, joka mahdollisti sen, että yhtiö pystyi alittamaan hinnat kilpailijoihinsa nähden, jotka olivat riippuvaisia kolmansien osapuolten toimittajista.

Vuoteen 1982 mennessä Commodore oli kuitenkin jo valmistellut VIC-20:n seuraajan, joka varjostaisi sen tulevasuutta: Commodore 64Kesällä esitelty Commodore 64 tarjosi 64kt muistia, paremmat grafiikat ja äänet sekä edullisen hintatason. Vanhemman koneen myynti alkoi väistämättä laskea. VIC-20 jatkoi kuitenkin vakaata myyntiä useiden vuosien ajan, usein edullisempana vaihtoehtona tehokkaammalle sisarmallilleen. Tuotanto lopetettiin virallisesti vuonna tammikuussa 1985, mikä merkitsi samalla merkittävän aikakauden päättymistä Commodorella. Olihan VIC-20 sentään ensimmäinen tietokone, jota valmistettiin yli miljoona kappaletta. Tämä tapahtui alkuvuodesta 1983, vain muutamaa viikkoa ennen Applen omaa saavutusta.

Vaikka VIC-20:n elinkaari oli lyhyt, sen perintö on merkittävä. Se osoitti, että kotitietokone voi olla edullinen, helppokäyttöinen ja aidosti hauska käyttää. Se mursi psykologisen esteen, joka oli saanut tietokoneet vaikuttamaan pelottavilta tai elitistisiltä, ja muutti ne uteliaisuuden kohteiksi. Miljoonille käyttäjille VIC-20 oli ensimmäinen askel digitaaliaikaan – kone, jolla he oppivat koodaamaan, kokeilemaan ja kuvittelemaan, mihin tietokoneet kykenevät. Commodore oppi sen suunnittelusta, markkinoinnista ja tuotannosta, ja nämä oppitunnit johtivat suoraan Commodore 64:n ylivoimaiseen menestykseen. Siitä tulikin sitten kaikkien aikojen myydyin tietokone.

Jälkikäteen tarkasteltuna vuosi 1980 edustaa käännekohtaa teknologian historiassa. Se oli vuosi, jolloin tietotekniikka alkoi siirtyä erikoistuneista laboratorioista ja harrastajien työpajoista olohuoneisiin. Commodore VIC-20 oli tämän muutoksen keskiössä: se ei ollut aikansa tehokkain tietokone, mutta ehkäpä helpoin lähestyä. Se oli tietokone, joka opetti sukupolvelle, että tietokoneet eivät olleet vain tiedemiesten tai kirjanpitäjien työkaluja. Sen leipälaatikkoa muistuttavan muovikotelon ja kirkkaiden televisiovärien takana piili lupaus digitaalisesta tulevaisuudesta, josta mahdollisimman moni voisi päästä osalliseksi.